ETUSIVU

”Menetelmäkehitys tributyylitinalla saastuneiden sedimenttien ruoppaukseen” on LIFE-Ympäristön hanke (lyhytnimeltään STABLE), jonka tarkoituksena on ollut testata paitsi ympäristöystävällistä ruoppausta myös uutta kustannustehokasta prosessistabilointimenetelmää pilaantuneiden sedimenttien käsittelyyn. Menetelmiä testattiin kahteen otteeseen Turun satamassa: vuonna 2007 tehtiin koestabiloinnit ja, laitteistojen jatkokehittelyn jälkeen, vuonna 2008-2009 toteutettiin varsinainen suuremman mittakaavan pilotti.

STABLE-hanke käynnistyi 1.4.2006 ja päättyi 31.3.2009.

Hankkeen tuloksia on esitetty englanninkielisesssä "layman's reportissa". Hanke on osoittanut, että

    • ympäristökauhalla suoritettu ruoppaus ei aiheuta merkittävää vesiympäristön samentumista ruoppauksen aikana ja että ruoppausmassan vesipitoisuus on suhteellisen pieni, mikä tekee mahdolliseksi ruoppausmassan stabiloinnin ilman erillistä vedenpoistoa.
    • uudella prosessistabiloinnilla saadaan aikaiseksi tasainen sideaineen ja ruopatun massan seos, minkä ansiosta pystytään säästämään sideainetta ja saavutetaan tasainen lujittuminen sekoitetun massan käyttökohteessa (kuten stabilointialtaassa).
    • sideaine on teknisen laadun, taloudellisuuden ja ympäristövaikutuksien kannalta ratkaisevassa asemassa. Toimiva ja taloudellinen sideaineresepti edellyttää mittavia laboratoriotestauksia sekä luovuutta  uuden tyyppisten sideainekomponenttien, kuten alueen voimalaitosten ja teollisuuden sivutuotteiden, hyödyntämisessä.
    • prosessistabiloinnin kustannustehokkuus riippuu merkittävästi ruoppausmassan syötön tehokkuudesta ja edellyttää suhteellisen suuria käsiteltäviä massamääriä 
    • ympäristökauhan ja prosessistabiloinnin käyttö sinänsä kuluttaa vähemmän uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa kuin vaihtoehtoiset menetelmät. Vaihtoehtoina on tarkasteltu normaalikauhaa ja massastabilointia sekä satama-altaan täyttöä kiviaineksella stabiloinnin sijaan. Viimeksi mainittu vaihtoehto sisältää ruoppausmassan läjittämisen kaatopaikalle.


© Ramboll Finland 2009