logot
Etusivu  Aikataulu  Lähtötiedot  Töiden arvostelu  Kilpailun säännöt  Palkinto  Tuomaristo  Kilpailutyöt  Yhteystiedot  

Kilpailun säännöt

Osallistujat sitoutuvat näihin kilpailusääntöihin osallistuessaan kilpailuun.

Kilpailun järjestäjä

  1. Kilpailun järjestäjänä toimivat Helsingin seudun liikenne (HSL), Liikennevirasto ja Ramboll Finland Oy.

Kilpailun osallistujat

  1. Kilpailuun voivat osallistua Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun kaikkien alojen opiskelijat vuosikurssista riippumatta. Avoimen yliopiston opiskelijat eivät voi osallistua.
  2. Kilpailuun tulee ilmoittautua etukäteen järjestäjän esittämällä tavalla.
  3. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää toiveita joukkueen kokoonpanosta, mutta viime kädessä joukkueiden jaon tekee kilpailun järjestäjä.
  4. Jos kilpailuun ilmoittautuneiden määrä on liian suuri joukkueiden kokoon ja enimmäismäärään nähden, on järjestäjällä oikeus rajata osallistujien määrää. Rajauksen kriteerit perustuvat siihen, että joukkueisiin pyritään saamaan mahdollisimman laaja-alaisesti eri alojen opiskelijoita. Viime kädessä kilpailun osallistujat voidaan myös arpoa.
  5. Joukkueet valitsevat itse keskuudestaan projektipäällikön, joka toimii kilpailun aikana yhteyshenkilönä joukkueen ja järjestäjän välillä.

Kilpailun aikataulu

  1. Kilpailu toteutetaan Helsingissä ja Espoossa maanantain 31.10.2016 klo 12:00 ja torstain 3.11.2016 klo 8:30 välisenä aikana järjestäjän ilmoittaman ohjelman ja aikataulun mukaisesti. Kilpailun tulokset julkistetaan ja voittaja palkitaan torstaina 3.11.2016 klo 14:00 alkavassa yhteisessä tilaisuudessa.
  2. Joukkueiden tulee osallistua kaikkiin järjestäjän etukäteen ilmoittamiin tilaisuuksiin kilpailun aikana. Kaikkien joukkueen jäsenten ei ole välttämätöntä olla läsnä, vaan yhden jäsenen paikalla olo riittää. Tilaisuudet ja niiden aikataulu ilmoitetaan kilpailun nettisivuilla sekä kilpailun avauksen yhteydessä.

Kilpailutyöt

  1. Joukkueet voivat työstää kilpailutöitä haluamissaan paikoissa (esim. oppilaitosten tilat, joukkueen jäsenten asunnot, julkiset tilat kuten kirjastot, kahvilat).
  2. Joukkueet voivat hyödyntää kilpailuaikana eri tietolähteitä, kuten henkilöhaastattelut, internetaineistot, kirjallisuus. Käytetyt lähteet on ilmoitettava kilpailutyössä kilpailun alkaessa annettavien ohjeiden ja hyvän tavan mukaisesti.
  3. Joukkueet voivat käyttää omien tietokoneidensa ja laitteidensa lisäksi Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun tietokoneita siltä osin, kuin joukkueessa on ko. oppilaitosten opiskelijoita (kulkulupa tietokoneluokkiin).
  4. Järjestäjä tarjoaa joukkueiden käyttöön rajatun määrän tietokoneita, joita voi käyttää etukäteen kilpailun alkaessa varattuna ajankohtana järjestäjän osoittamassa paikassa. Tietokoneissa on perusohjelmat (mm. AutoCAD, PowerPoint, Word ja Excel).
  5. Kilpailutyöt tulee raportoida ja palauttaa sähköisessä muodossa. Toteutustapa on joukkueen itsensä valittavissa ja raportoinnissa käytettäviä ohjelmia ovat esimerkiksi PowerPoint, Word ja Excel. Myös videoraportointi on mahdollista. Työn tulee sisältää PowerPoint-esitys. Lisäksi tulee laatia vähintään yhden sivun pituinen Word-muotoinen työselostus.
  6. Kilpailutyöt tulee palauttaa kilpailun alkaessa ilmoitettuun paikkaan torstaina 3.11.2016  klo 8:30 mennessä. Myöhästyneet työt eivät ole mukana arvostelussa.

Tuomaristo ja arvostelu

  1. Voittajatyön valitsee tuomaristo, jossa ovat mukana Helsingin seudun liikenteen, Liikenneviraston, Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Ramboll Finland Oy:n edustajat. Tuomariston puheenjohtajana toimii Helsingin seudun liikenteen (HSL) edustaja, jonka ääni ratkaisee tasatilanteessa.
  2. Jokainen tuomari pisteyttää työt ennalta määritettyjen kriteerien perusteella.
  3. Eniten tuomaristopisteitä saanut työ voittaa ja voittajajoukkue palkitaan.

Osallistujien oikeudet ja velvollisuudet

  1. Voittajajoukkue sitoutuu esittelemään kilpailutyötä kahdessa tilaisuudessa pääkaupunkiseudulla vuosien 2016-2017 aikana. Tilaisuudet ja niiden ajankohdat sovitaan kilpailun järjestäjän ja voittajajoukkueen kanssa. Kaikkien joukkueen jäsenten ei ole välttämätöntä olla mukana esittelemässä työtä. Muualla kuin pääkaupunkiseudulla pidettävistä esittelyistä ja niiden matkakustannuksista sovitaan yhdessä erikseen.
  2. Osallistujat luovuttavat kaikki tekijänoikeudet pysyvästi kilpailun aikana tuottamaansa materiaaliin ja kilpailutyöhönsä Helsingin seudun liikenteelle ja Liikennevirastolle.
  3. Osallistujilla on oikeus käyttää kilpailuosallistumistaan, kilpailutyötään ja muuta kilpailun aikana tuottamaansa materiaalia opinnoissaan, referenssinä sekä portfoliossaan ja ansioluettelossaan.

Kilpailun järjestäjän oikeudet ja velvollisuudet

  1. Kilpailu on julkinen ja siihen liittyvää materiaalia (kilpailijoiden nimet, valokuvat, videot yms.) voidaan julkaista julkisissa medioissa (internet, lehdet, Youtube, jne.).
  2. Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista kilpailun aikana laadittuja kilpailutöitä, valokuvia tapahtumista ja muuta päivien aikana syntynyttä materiaalia mm. internet-sivuillaan ja muissa tiedotuskanavissa.
  3. Helsingin seudun liikenteelle ja Liikennevirastolle siirtyy pysyvästi tekijänoikeus kilpailun aikana tuotettuun materiaaliin ja kilpailutöihin. Näillä tahoilla on oikeus mm. hyödyntää toiminnassaan, julkistaa, luovuttaa eteenpäin, muokata, yhdistellä ja jatkokehittää kilpailun aikana tuotettua materiaalia ja kilpailutöitä.