72 TUNNIN LIIKENNEHAASTE
72 tunnin liikennehaasteen tavoitteena on löytää monialaisia, innovatiivisia ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja Vantaan kaupunkiympäristöön mm. liikkumisen, arkielämän sujuvuuden ja elinkeinojen näkökulmista.
Kyseessä on Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, HAMK:in sekä Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoille tarkoitettu kilpailu, josta on mahdollista saada myös 5 opintopistettä. Oppilaitosten lisäksi kilpailun toteuttajina ovat Vantaan kaupunki, Väylävirasto sekä Ramboll Finland Oy.
Kilpailu järjestetään 20.-23.10.2020, ja sen kesto on 72 tuntia. Paras kilpailutyö palkitaan.
Viime vuonna Tampereella järjestettyyn kilpailuun voit käydä tutustumassa osoitteessa http://projektit.ramboll.fi/liikennehaaste2019 tai Twitterissä #72tuntia.
Kilpailun järjestelyissä huomioidaan ajankohtainen koronavirustilanne, hyödyntäen etäosallistumisen tapoja. Palkintomatka toteutetaan koronavirustilanteen salliessa. Mikäli matkustaminen ei ole mahdollista, voittajajoukkueen jäsenet palkitaan suunnitellun palkintomatkan arvoa vastaavalla palkinnolla.

|